lauantai 5. marraskuuta 2016



VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA


Tehtävänämme oli tutkia valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman yhtäläisyyksiä jonkun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelman kanssa. Yhtäläisyyksiä oli lapsen kehitykseen ja oppimiseen liittyvät vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet, tavoitteet lapsen varhaiskasvatuksen toetuttamiseksi lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tukevalla tavalla sekä toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi sekä toteutumisen arviointi, lapsen tarvitsema tuen tarve, tukitoimenpiteet ja niiden toteuttaminen sekä toteutumisen arviointi.

Toinen tehtävämme oli tutkia kahden eri paikkakunnan varhaiskasvatussuunnitelmia ja verrata niitä toisiinsa. Molempien varhaiskasvatussuunnitelmien perustana oli, että varhaiskasvatus on pienten lasten eri elämänpiireissä tapahtuvaa kasvatuksellista vuorovaikutusta, jonka ensisijaisena tarkoituksena on edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista. Lapsi on oman elämänsä päähenkilö. Molempien varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteena on lapsen hyvinvointi ja terveys.

Lähihoitajan rooli vasu keskusteluissa on keskustella lapsen vanhempien kanssa lapsen kehityksestä ja tavoitteista.

maanantai 31. lokakuuta 2016

RYHMÄTYÖ MUSIIKKITUOKIO 

Musiikkituokiomme oli suunnattu eskari- ikäisille lapsilleMusiikkituokiomme alkoi pääolkapää, peppupolvet,varpaat laululeikillä.Sen jälkeen leikimme halausleikkiäjossa lapset saivat liikkua musiikin tahdissa miten tahtoivatmutta ei juostenmusiikin pysähdyttyä lapsien piti mennä ensinmäisellä kerralla halaamaan yhtä lasta joukostaKun musiikki jatkui lapset saivat taas  liikkua ja musiikin pysähdyttyä lapsien piti halata kahta lasta jseuraavaksi neljää lasta ja sitten kaikki olikin yksi iso halausryh. Halausleikin jälkeen ryhmämme yksi ohjaajista kertoi lapsillemusiikkisadun jossa lapset saivat soittaa soittimia sadun mukana.   Soittimia sadussa oli mm. Mukanapieniä rumpujatriangeli ja rytmimunia. 

Viimeisenä leikkinä pidimme varislaulunjossa lapset saivat musiikin mukaan  "lentääpois eli mennä viemään omat soittimensa paikoilleen ja mennä istumaanLaulun sanat käytiin lapsien kanssa ensinmmäiseksi lävitsejotta he pystyivät laulaa laulua mukana.

 Oma mielipide:

Musiikkituokiota oli hauska tehdä ja tuli oma lapsuus mieleen. Tälläisiä on kiva tehdä.



Terv. Krista